Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

24.5.2012

No nyt ne sitten loppui

Sitä vaan, että eilen meiltä loppui sitten vesi kokonaan ja tänä aamuna kuulin, että sähköä ei ole seuraavaan viiteen päivään eikä kunnan vettä. En tiedä voiko se olla totta. Katsotaan miten käy. Onneksi miehellä on töissä jemmassa bensaa, että saadaan generaattori huutamaan riemuhuutoaan. Ja onneksi kaverin luokse pääsi eilen suihkuun. Vesitilanteenkin pitäisi korjaantua ihan hetkellä millä tahansa, mies on tilannut 10 000 litraa vettä, tankkiauton piti saapua aamuysiltä  eli kai se sieltä tämän päivän aikana tulee ja saamme taas pariksi viikoksi vettä. Joten no worries äiti ja pojat, pääsette kyllä pikasuihkussa käymään.

Tämmöistä tänne siis, noh, tämä tietää mulle enemmän mantelicroissanteja ellei Hippunen päätä syntyä näiden päivien sisällä. Tänäänhän alkaa tämä meidän laskettujen päivien putki, niitä kun on kolme. Torstaista lauantaihin. Mitään merkkejä ei vieläkään ole ilmassa.

Terveisin Jenni lempikahvilasta, katse on tiukasti mantelicroisanteissa, pitänee odottaa seuralaista ennen kuin iskee kiinni.

Ei kommentteja: