Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

16.5.2012

Kukkuu

Silmät vuotaa, nenä vuotaa, korvat on tukossa ja päätä särkee. Siinä viime päivien kuulumiset. Vettä on satanut viime perjantaista, lämpötila on laskenut sisällä talossa +27, siinäkö syy vilustumiseen? Olen aina ihmetellyt sitä kuinka joku voi vilustua näissä Mombasan olosuhteissa. Oloni on siis kaikkea muuta kuin hehkeä, makuuasennossa olo ei houkuttele, selkä ja lonkat huutaa jokseenkin jo hoosiannaa ja vatsa tuntuu painavan sata kiloa.

Olen silti jaksanut iloita sateista, lämpötila on laskenut sen muutaman asteen ja olo on niin paljon helpompi ilman jatkuvaa hikoilua.

Parasta on myös se, että päivä päivältä Hippusen kohtaaminen on lähempänä ja enää ei voi mennä mitenkään älyttömän kauan. Olen myös osannut nauttia näistä päivistä, tehnyt edes sitten pienen pieniä juttuja mitkä minua huvittaa, katsonut lempisarjoja ja lepäillyt.

Koneen ruutu saa silmät vuotamaan vielä enemmän, joten toivottelen teille hyvää helatorstaita sateisesta Mombasasta!


Ei kommentteja: