Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

1.7.2011

Viisi yötä

Ensin marmatusta, netti toimii kun toimii ja itse läppärikin toimii samalla periaatteella kuin netti. Akkukin on taas sanonut itsensä irti, joten postaaminen on muuttunut haastavaksi, samoin sähköposteihin vastailu jne... Olen uponnut entistä syvemmälle survivor-kirjoihin ja hamuan niitä kuin teinityttönä harlekiineja, tosin en ikinä ole piitannut kevyistä diipadaapa naiskirjoista.

Se marmatuksesta! Tänään on heinäkuu, kalenterin lehteä kääntäessä eteen tuli yksi lempirunoistani, heinäkuun lapsi, kyllä kalenterikin sen vaan tietää. Olen suunnitellut jo muutaman päivän leipovani tasan viikon päästä mansikkamarenkikakkua. Tänään leivon suklaakakkua. Viikon päästä aion istua myös mukavien ihmisten seurassa ja kuunnella mitä kaikkea Pohjolaan kuuluukaan.

Eilen vihdoin ja viimein tapahtui jotain taianomaista. Me saunoimme. Toista tuntia. Istuimme omille lauteille ja olimme onnellisia. Sauna on ollut minulle aina solmujen avaaja - löylyt pehmittävät viestejä, hämärässä on tilaa uskaltaa. Suomessa asuessa mietimme miehen kanssa monesti ennen muuttoamme pois, että missä me sitten oikein juttelemme, mitä ihmettä me teemme perjantai-iltaisin, jos sauna ei ole enää vaihtoehto. Nyt ei tarvitse enää ihmetellä. Voi sauna, kyllä sinua on kaivattu.

Jo toista päivää olen saanut seuraa kuusivuotiaasta tytöstä, meidän kodinhoitajan nuorimmasta lapsesta. Tyttö on ujo kuin mikä, uskomattoman kaunis lapsi. Tytönhän pitäisi olla koulussa, mutta viime viikonloppuna tyttö teloi jalkansa niin, että siinä olevaa haavaa pitää hoitaa jatkuvasti. Viikon kolme ensimmäistä päivää koulussa tulehduttivat haavan. Onneksi tyttö tuli meille niin olen voinut putsata sitä antiseptisillä aineella suolaveden sijaan. Tänään leivomme suklaakakkua. Telkusta on käännetty piirretyt esille ja hymy on mairea.

Oikein hyvää viikonloppua! Ensi viikonloppuna minä olen Suomessa, jee!!!

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Tervetuloa!! Jee!!

jenni kirjoitti...

ja tänään enää kaksi yötä matkan alkuun! <3

Annu kirjoitti...

hilipatihippaa!