Ilta on hämärtynyt, pimeys laskeutunut raskaasti Mombasan ylle. Sirkat sirittävät loppumatonta lauluaan. Hilda tarkkailee vakiopaikaltaan aitaa ja naapurustosta kuuluvia ääniä. Minä teen edelleen tuttavuutta uuden läppärini näppäimistön kanssa (joka toinen kirjain menee pieleen).
Suomen lomalta palaaminen Keniaan on suujunut lempeästi. Liekö Kenia vihdoin toivottaa minut tervetulleeksi vai onko asenteeni muuttunut? Jos riitaan tarvitsee kaksi eri osapuolta niin ehkä sitten lempeenkin.
Viikko on sujunut mallikkaasti. Sunnuntaina voi huokaista ja käydä hyvillä mielin ajoissa nukkumaan. Edessä on viikko mitä odottaa. Aamulla joogatunti ja kampaaja. Tiistaiaamuna rakas saapuu kotiin, keskiviikkona Ramadan on virallisesti päättynyt ja on aika juhlia Id-juhlaa ja me muut voimme seurata sivusta. Kenia on julistanut keskiviikon pyhäpäiväksi.
Minulla oli ilo emännöidä torstaihin asti pellavapäitä, nyt seuraan heidän matkaansa malttamattomana Tansanian läpi Mosambikiin, sieltä Etelä-Afrikkaan ja Botswanaan ja lopuksi mielessäni kultaisen sädekehän päällensä saaneeseen Namibiaan.
Tiistaina olimme snorklaamassa, vedenalainen maailma kiehtoo suunnattomasti. Kalaparvien yllä kelluminen kaloja katsellen on niin paljon kuin uida tietämättä mitä allansa tapahtuu.
Tänään makoilin ystävien kanssa pienen matkan päässä Mombasasta olevan hotellin allasalueella. Ei hullumpaa touhua ollenkaan.
Riikka Pulkkisen romaani Totta on vienyt minut mennessään, lopun häämöttäessä tarina on kietoutunut jo niin tiiviiksi, että tekisi mieli vain pitkittää sitä ikuisuuksiin. Silti en malta odottaa, että pääsen sukeltamaan moskiittoverkkojen suojiin ja lukea sivut takakanteen saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti