Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

25.10.2011

Upsis.

Lähes kuukausi on mennyt ilman ensimmäistäkään blogitekstiä. Pahoitteluni siitä teille armon lukijat, jos teitä siellä vielä jokunen on. Selityksiä kyllä löytyy vaikka millä mitalla. Ehkä paras ja tyhjentävin on se, että koneeni näppäimistö sekosi täysin. Nyt viime kesänä ostettu koneeni on takaisin Suomessa ja huollossa ja minulla on käytössä vanha läppärini, joka sekin kärsii näppäimistön ongelmista. Viime viikolla sain onneksi lainaan ulkoisen näppiksen ja päiväni ovat pelastetut. (Liekö pöly ja kosteus jumittaneet näppiksen?)

Toinen aika hyvä syy on se, että rakas ystäväni oli täällä reilun kolmen viikon vierailulla. Mombasassa emme juuri aikaa kuluttaneet kuin vasta viimeisellä viikolla, joten sekin selittänee taukoa tavallansa.

Keniassa on tapahtunut paljon niin yksilötasolla kuin ihan yhteiskunnallisellakin kuukauden aikana. Somalian Al-Shabaab -terroristijärjestö on kidnapannut neljä turistia, surmannut yhden ja antanut varoituksia pommiuhkista. Kenia on hyökännyt Somaliaan kukistamaan Al-Shabaabia yhdessä Somalian "armeijan" ja Africa Unionin kanssa. Tosin eilen Somalian väliaikainen presidentti oli vetäytynyt pois projektista. Saa nähdä mitä tässä tapahtuu. Ihmisten puheista kuulee pelon, julkisia isoja ihmismääriä kerääviä paikkoja on kehoitettu välttämään Nairobissa ja Mombasassa.

Minä olen matkannut Masai Maraan, nähnyt kymmeniä leijonia, lentänyt kuumailmapallolla, syönyt hirmuisen määrän kelvotonta ruokaa, ollut jumissa junassa, nähnyt Zanzibarin ja kauniin auringonlaskun, ollut kiitollinen siitä, että en sentään asu Tansanian puolella, kameran muistikortille on tallentunut monta hienoa hetkeä, vaikka edelleen ne hienoimmat tallentuivat muistin sopukoihin.




4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olkaahan varovaisia.

T: Isi

Arja-täti kirjoitti...

Jenni,ihanaa että olet/olette! Täällä jo huolestuneena seurattu tapahtumia.Sunnuntaina A&L sekä Ida syömme Kenialaisen lounaan,ajatukset ja avustaminen parempaan huomiseen.Pöydällämme on Reilunkaupan Kenialaisia ruusuja. Voikaa hyvin, turvallista eloa! Terveisin Arja ja Leif

jenni kirjoitti...

Kyllä täällä aika hissukseen ollaan kotona vain ja kaverien luona. Arja, mitä teidän kenialaiseen lounaaseen kuuluu?

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa kuulla taas, tuli niin useasti käytyä "lukemassa" ja ihmettelemässä, kun mitään ei ole. Voi hyvin, terveisin Satu-Maaria