Näinkö se ihanan hidas aamu ja loppumaton kahvi on löytänyt takaisin elämääni? Herkkuaamiainen koko perheen voimin, pieni leikkituokio ja Hipun päikkärit, jo pitkät sellaiset, mies ja minä molemmat omissa puuhissaan kahvikupin kanssa, silloin tällöin vaihdetut sanat, ihanan hitaasti kulkeva aika. Täydellinen sunnuntain aloitus.
Tätäkin on tavallaan odotettu jo melkein 11 kuukautta. Odotettu sen kaiken muun ohella, ensimmäisten hampaiden ja ensiaskeleiden. En meinaa uskoa, että aamupalan jäljet on siivottu, kaikki tiskit tiskattu, vauvakirja päivitetty, uutiset luettu ja facebookkikin tarkkaan käyty läpi ja vielä on aikaa blogille. Seuraavaksi jään odottamaan sitä aikaa tiukan treenin myötävaikutuksella, kun Hippunen alkaa lusikoida itse ruokansa suuhun.
Taidan mennä hakemaan kolmannen kupin kahvia.
2 kommenttia:
Wohoou, tiedän (onneksi) niin tuon tunteen :) Pitkät aamut on kullanarvoisia!
Kyllä nyt tuuletellaan! Ja hei, toinen hidas aamu meneillään, voisikohan tästä tulla ihan tapa, pysyvä asia tähän taloon?
Lähetä kommentti