Blogin ulkoasu kyllästyttää, pienellä vaivalla värit katosivat ja jäi lähes mustavalkoinen sivu. Miellyttää näin enemmän sielua ja silmää, tänään. Tykkään kirjoittaa jos ja kun siihen on aikaa ja ajatuksia sekä virtaa. Blogini punainen lanka on kai aina ollut jonkinlainen raportointi niin kovin eksoottisesta elämästä päiväntasaajan toisella puolella. Asemapaikan vaihduttua Suomeen meni ajatukset ja virta. Pienen pienin askelin sitä virtaa alkaa taas tulla, ajatukset ovat yhtä sekanaiset kuin aina ja aikakin rajoittuu muutamaan hetkeen viikossa. Kun lapsi nukkuu, pitäisi hoitaa työhommia eikä riekkua muilla mailla.
Aloitetaan silti kuitenkin kertauksella minusta, näin uuden vuoden ja uuden puhdin kunniaksi (eri asia on kuinka kauan sitä taas piisaa). Itsensä määritteleminen sekä esitteleminen on muuten todella vaikeaa jos haluaa välttää perusjuttuja kuten että olen äiti, vaimo, koiranomistaja ja fysioterapeutti. Olenkohan niitä nimenomaan tuossa järjestyksessä kuten ne spontaanisti luettelin? Mutta siis, odotan kovasti parin viikon päästä häämöttävää etelänlomaa Kanariansaarille, minä ja lapsi lähdetään mun lapsuusperheen kanssa viikoksi eri maisemiin. Odotan myös innolla pian starttaavia pilates-kurssejani. Kävin syksyn ajan fysioterapeuteille ja ammattilaistanssijoille suunnattua Basi Pilates -koulutusta ja pääsin loppukokeista kunnialla läpi. Syön suklaata valtavia määriä, kiukuttelen iltaisin, jos koirien ulkoilutusnakki napsahtaa minulle juuri ennen kuin olisin sukeltamassa peiton alle, haaveilen kokkauksesta ajan ja ajatuksen kanssa (onnistuin eilen tekemään ehkä kamalinta ruokaa ikinä), onnistun pitämään kodin suht järjestyksessä vaikka lapsi vähintään kymmenen kertaa päivässä levittää kaikki lelunsa kaikkialle. Haaveilen Oi mutsi mutsi -blogissa tutuksi tulleesta 52 viikkoa ja 52 kuvaa -sarjasta. Siinä 52 viikon ajan otetaan kuva äidistä ja lapsesta joka viikko, näin tallentuu kokonaisen vuoden ajan elämää kameran linssin läpi. Edelleenkin vaan minulta se toimiva kamera uupuu.
Olkoon tämä blogini tästä alkaen yhtä rönsyilevä ja päätön kuin ennenkin, punaisena lankana ylimalkaisesti elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti