Paluu arkeen

Ilmassa on paljon kutkutusta. Monen monta kärähtänyttä hermoa, paljon naurua ja miljoona hymyä. En olisi ihan uskonut vielä kaksi kuukautta sitten, että nyt jo syyskuussa olen jotenkin niin tässä, nopeassa temmossa. Muutama aamu viikossa on lohduttavaa hidastelua lapsen kanssa, leikkipuistoa ja kävelylenkkejä koirien kanssa. Suunnitelmallisuus on pop, jos aikoo mitään tehdä. Enää ei vaan eletä päivästä toiseen, ryhtiliikkeen pitäisi antaa tulla ovesta sisään.

Käytännössä siis olen elvyttänyt toiminimeni henkiin, aloittanut fysioterapeutin hommat siis. Teen ihan perusvastaanottotyötä muutaman illan viikossa, vanha niska ja selkäryhmäni aloitti eilen, nuorten poikien salibandyjoukkueen fysiikkavalmennus on myös haasteenani. Olen aika innoissani. Mielessä pyörii monta ajatusta siitä kuinka edetä tästä ja mihin suunnata ammatilliset ambitiot. 

Sana kaaos on ollut mielessä monta päivää. Tuntuu kuin Pohjolassa kaaos syntyisi hetkessä jos ei ole suunnitelmaa, sovittuja aikatauluja. Keniassa elämä oli toisinaan yhtä kaaosta, kaaoksessa elämistä ja siinä itselleen sen oikean rytmin etsimistä.

Voisikohan meidän olohuonetta kutsua järjestäytyneeksi kaaokseksi? Siellä nimittäin oleilee meidän uusi keittiö, pedantissa järjestyksessä. 

Pään sisäinen kaaos ottaa vallan. Arjen on täyttänyt taas pojan kuume ja vatsakipu. Johan meillä kaksi yötä nukuttiin hyvin. Nyt jaksaa taas valvoa. Ei oikeesti kyllä jaksaisi.