Sopeutumista

Minulla on vieläkin vaikeuksia ymmärtää, että hanasta tulee kaiken lämpöistä vettä, että suihkuun mennessä ei tarvitse antaa veden valua, jotta lämmin vesi tulisi. Enää en ihan yhtä usein sitä tee, mutta aluksi sitäkin enemmän polton sormeni, kun hanasta tulikin ihan kuumaa vettä.

Lenkillä tuntuu todella töykeältä olla tervehtimättä vastaantulijaa, etenkin jos on kapoisalla tiellä. Minulla kesti kauan oppia moikkaamaan tuntemattomia, nyt taas olo on epäkohtelias ohittaessa kulkija muualle vilkuillen. Toki meilläkin täällä sanotaan hei ainakin kaupassa ja ainakin Savon maalla. 

Olen koukuttunut mainoksiin ja ilmaisjakelulehtiin. 

Kahvi alkaa maistua hyvältä, ihan kultakatriinakin. Maito on vaihtunut kevyeen luomuun, olisiko siinä taika vai vaan tottumuksessa?

Hermokiristysrakenne ei ole kehittynyt Keniassa ja Namibiassa, päinvastoin vastoinkäymiset saa kiehahtamaan samoin tein. Suomelta odottaa niin paljon, mutta yksi karu tosiasiahan on, että emme vieläkään ole saaneet kunnollista ja toimivaa nettiyhteyttä. Puhelimen kautta käytämme nettiä ja se kyllä toimii lähes aina moitteettomasti. Asumme kuitenkin sen verran syrjässä (max.10km Turun torille), että täällä ei ole niitä huippunopeita yhteyksiä saatavilla. Mitä ihmettä?

Kaupassa on vaikea muistaa sitä kapulaa laittaa ostosten väliin. Ja, voi miten ihmiset siitä hermostuvat. Niin takana olevat asiakkaat kuin kassatyöntekijä. Kommunikointi on todellakin laskettu minimiin, jos edes kaupan työntekijä ei voi ystävällismielisesti kysyä, että mitkä ovat ostoksesi. Minä olen myös mahdottoman hidas oppimaan, edelleen unohdan sen kapulan. Keniassa ja Namibiassa ostokset pakattiin puolestasi, jos kädet olivat täynnä kassalle saapuessa joku auttoi myös nostamaan ostokset hihnalle (joka ei ikänä toiminut, hihna siis ei liikkunut). En noin avuliasta palvelukulttuuria odota tai halua edes Suomeen, sitä vaan, että niin nopeaan siihen tottui. Kassalla tuli usein myös vaihdettua kuulumiset, meidän vakikaupassa kaikki tiesivät Hipun ja joku aina leikki pojan kanssa, kun minä hikoilin ostoksien parissa. Okei, kyllähän täälläkin moni hymyilee, mutta vielä useampi mulkoilee jos pieni mies pihahtaakaan kaupassa. Eroja, eroja.

Ruokakaupassa voisin viettää aikaa enemmänkin, välillä huomaan haaveilevani siitä, että voisi pitkään ja hartaasti tutkia hyllyjä. Viime viikkoinen visiitti Ruohonjuuressa yllätti täysin. Valikoimat ovat muuttuneet niin rajusti. Jos viisi vuotta sitten kaupasta löytyi muutama pesupähkinä ja paljon ihmeellisen näköisiä kangasmyttyjä, niin nyt siellä oli lähes koko materiaalinen elämä.

Toinen viikko on alkanut, kun minun arki-illoista suurin osa menee työjutuissa. Mies tulee kotiin ja minä lähden. Kaikki on vielä uutuuden viehätystä!