Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

11.6.2011

26 päivää

ja sitten olemme Suomessa. Minut todennäköisesti löytää jonkun ruokapöydästä syömästä. Tai sitten minut löytää Gigantista etsimästä uutta läppäriä. Kaksi vuotta nikottelematta palvellut Dellini alkoi pari viikkoa sitten naljailemaan akusta. Akku lopetti maanantaina toimintansa, koirat päätti purra laturin johdon. Laturi alkoi ylikuumentua ja eilen kosahti kokonaan. Se siitä käyttöiästä, turhauttavaa.

Uuden laturin ja akun saisi ostettua täältä, mutta niistä saisi pulittaa lähes 200 euroa. Ehkä vaan opettelen olemaan ilman konetta. Nettikahvilat on jotensakin vähän njääh. Niissä voisi käydä katsomassa sähköpostit, mutta muuten koneella hengailu tuntuu vieraalta ajatukselta. Koneen voisi täältäkin saada, mutta haluan ehdottomasti ääkköset näppikseen. Läppäri on kyllä minulle melko henkilökohtainen juttu, miehen läppärillä ollessa olo on vieras. Tutut kirjanmerkit eivät olekaan yläpalkissa, kadotan nettirutiinini ja ärsyttää näpytellä ja kirjautua jokaiselle sivulle.

Vietän helposti monen monta tuntia koneella arkisin. Luen lehtiä, etsin onnettomasti tietoa milloin mistäkin asiasta, luen useampaa blogia ja ihan vaan hengaan viihdyttääkseni itseäni ja viettääkseni vapaata aikaani. Tällä viikolla jälleen kerran aloittamani kuntoilu on vähentänyt nettitunteja, minulla on ollut myös auto käytössä tämän viikon (hallelujaa sitä vapautta). Olen saanut toteuttaa kotirouvaidentiteettiä eli käydä ostamassa italialaista parmesaania italialaisesta pikkukaupasta, mennä aamupalalla ja samalla kirjoittaa kirjettä, käydä kukkakaupassa ja suunnitella mielessäni kuinka joku päivä uskaltaudun vielä pidemmälle, koska sieltä vielä pidemmältä saa melkein ruisleipää. (mombasan kävijät - ajan siis vain links roadilla, väliä nakumatt nyali - cinemax, tavoitteena on ratna square lähitulevaisuudessa.)

Olen kiukutellut paljon miehelle, nähnyt painajaisia Suomen lomasta ja syönyt ihan liikaa OOh La La -jätskikaupan mangojäätelöä. Päivittäin olen myös ajatellut ruskettua, iho on haalennut kalmankalpeaksi. Siinä suunnitelmassa en ole päässyt ajatusten tasolta pois.

Olen tehnyt listoja kaikesta siitä mitä aion hamstrata Suomen lomalta.Miettinyt kaikkia Turun suosikkipaikkojani, Kallaveden kesämökkiä ja uusia perunoita - syödäkö eka kerta vain voilla vai ottaisiko silliäkin kyytipojaksi.

3 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Suomessa onkin kesä kauneimmillaan! Toivon, että teidän visiitistä tulee ihana ja rentouttava. Uudet perunat odottavat :) Täällä ollaan nautittu helteestä jo viikko, mutta tänään se loppunee ukkosiin.

Hyvä, kun voit jo paremmin. Toivottavasti pysytte nyt terveempinä. Ja muuten toi teidän koti noissa aiemmissa kuvissa näytti upealta!

Anonyymi kirjoitti...

Hei
Kelpaisko siikatartar tillin ja uusien perunoiden kanssa? Ja mansikoita? t, M&M

jenni kirjoitti...

Katriii!!! hymy huulilla, kun kuulen sinusta <3 Olette ilmeisesti lähdössä reissuun, kaikkea mukavaa sinne ja tulkaa tanssimaan Turkuun!

M&M - ai että kelpaisko?? Tiedätte varmasti ilmiselvän vastauksen: KYLLÄ! pian nähdään!