Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

19.6.2011

Uvivu = laiskuus

Ollakseni ihan rehellinen niin alla olevan kuvan kukat kertovat lähes koko totuuden viikonlopusta. Perjantai alkoi noh, ehkä liian innokkaasti. Saldona on tosin monen monta uutta tuttua ja vieläpä oikein mukavaa tuttua sekä kahden päivän laiskuus.


Perjantaina oli vielä isot puheet henkseleitä paukutellen kuinka sauna nousee lauantaina seiniä myöten pystyyn. Kuvasta voi päätellä ikävän tosiseikan, että puuta ei ole riittävästi. Mies on viikon verran käynyt ostamassa puuta kunnes ne perjantaina loppuivat kaupasta.


Suunnittelua, suunnittelua perjantaina.




Perusmenoa terassilla.


Voi rakkaus.


Neiti Nalle jossain missä ei ole lupaa olla. Minkäs teet tämän hellyyttävän vinkukurkun edessä? Nalle vinkuu ja ulisee aina, kun koirat vähänkään leikkii. Vinkuen se kirmaa pitkin pihaa toisten perässä. Nallen kieli on hämmentävän pitkä ja tämä näky on jokapäiväinen - kieli pikkasen ulkona, myös nukkuessa.


Lauantaina alkoi rajaton netti tuottaa tulosta, harmi vaan ettei rajaton netti ole millään lailla lupaus nopeudesta. Yhden leffan katselukuntoon saamisessa menee helposti kaksi päivää. Kuka tunnistaa mikä leffa viihdytti meitä lauantaina?


Sunnuntaina puoli tuntia ennen pimeän tuloa alkoi saunan rakentaminen. Muutama paneeli nakuteltiin saunan peräseinään.


Uima-altaalle on yritetty tehdä pientä kohennusta. Sininen möhkäle pihalla on jotensakin aika paha näky.


Ajattelin piilottaa hieman metukkaa ympäri pihaa, jotta koirilla olisi mielekästä puuhaa. Ne neljä liittoutui minua vastaan ja varastivat metukan pöydältä, eivät tosin jakaneet sitä kristillisten oppien mukaan. Melko varmasti Aku otti metukan pöydältä, mutta Martti söi sen Nallen ja Hildan tyytyessä paperin paloihin.


Mombasan ensimmäiset tortillat! Mums ja jams.


En paljoa narraa, jos sanon viettäneeni tällä sohvalla noin 16 tuntia viikonlopusta.




Martti on niin paras.

4 kommenttia:

Annu kirjoitti...

oi ikävä iski! marttia tietysti eniten. terveisiä kuopiosta <3

Maiju kirjoitti...

Vares?

-Maiju

jenni kirjoitti...

Annuuuuu, Mara täällä jo huokaa ja katsoo ovelle päin.

Maiju - gling gling gling! Oikea vastaus!

Hanne kirjoitti...

Hehheh, mäkin olin just tulossa kommentoimaan et Vares :) Mut siitä ei taida enää saada pisteitä :/