Kohokohtia vuodelta 2011

Rakkausjuhlat eli avioliittoon asteleminen heti vuoden 2011 alussa. Parasta juhlissa olivat niin monet ystävät ja sukulaiset, jotka olivat päässeet jakamaan meille tärkeän päivän ja parasta olivat myös juhlien jälkeiset päivät, jolloin sai vaan nautiskella loistavasta seurasta. (Viikko ennen häitä on jotensakin hävinnyt muististani.)

Maaliskuun toisena päivänä nähdä Martti ja Hilda elossa ja hyvävointisina Mombasan lentokentällä, siinä matkatavarahihnalla kuljetuskopeissaan matkalla kohti rahtipuolen viranomaisia.

Kesäkuun puolella saada vihdoin kolmen kuukauden vatsataudille nimi - e.coli.

Kesäjuhlat jos toisetkin Suomessa.

Uudet perunat ja silli Suomessa, niin monen monta kertaa.

Kolin tunturilla samoilu, mustikoiden poimiminen suoraan puskasta, vaatteina mitä ihmeellisemmät yhdistelmät ystävän äidin mökkivarustuksista.

Huomata elokuussa Suomi-loman jälkeen, että Keniaan palaaminen olikin ihan kivaa. Mies ja koirat tekevät kotini.

Löytää muutama uusi ystävä, toinen ihan mieletön tapaus ja toinen myös, molemmat tavallaan. Toisen kanssa jaan perunarakkauden ja toisen kanssa jahkaamisen taidon.

Fazerin sininen jokaikinen kerta kun se suuhuni on sulanut. En voi käsittää, että mieheni vain puree ja nieleksii suklaan hetkessä. Minusta, varsinkin täällä kaukana, sille pitää antaa oma hetki, ilman häiriötekijöitä ja se tekee siitä niin täydellisen.

Puhelinsoitto syyskuun lopulla, kun sain kuulla vahvalla intialaiskorostuksella Jenni, you are very much pregnant. You couldn't be more pregnant.


Kuumailmapallolento lokakuussa hirmuisen jahkailun jälkeen, olin juuri kuullut raskaudestani ja vasta lentoa edellisenä iltana sain tietää ettei lentoa suositella raskaana oleville. Päätin kuitenkin jutella pilotin kanssa, onnekseni pilotti oli nainen, joka ymmärsi pelkoni ja riskin, mutta sanoi suosituksen johtuvan siitä, että joskus laskeutuminen voi olla niin pomppuista, että siksi lentoa ei suositella. Pilotti myös kertoi, että hänen uransa aikana vain kerran laskeutuminen on ollut rankka, vuosia oli ainakin kymmenen hänellä takana. Päätin lähteä lentoon, eikä kaduta. Unenomainen lipuminen taivaalla täydessä hiljaisuudessa auringon noustessa oli kuin suoraan sadusta. Eläimien bongailu ja upea aamiaistarjoilu lennon jälkeen olivat bonusta.

Kaikki ne kerrat kun olemme miehen kanssa maalailleet mielessämme kuvia siitä millainen kauhukakara meidän geeniperimästä voikaan syntyä. Uskokaa vaan, minä olen ollut pienenä ihan hirmuinen rasavilli, näsäviisas ja itsepäinen ja mies on sitä vieläkin.

Kohokohtiin lukeutuvat tietysti myös kaikki ne ensimmäiset kerrat (okei, myös toiset, kolmannet, neljännet jne..), kun on tapahtunut jotain pienen hippusen kehittymiseen ja kasvamiseen liittyvää. Ultrat, potkut, vanhemmille asiasta kertomiset, kavereille, jotka onnesta soikeana hyppäävät kaulaan onnittelemaan.

Kaikki ihanat vieraat keitä olemme saaneet kestitä. Olette parhaita, vaikka olenkin ollut hieman väsynyt.

Rauhallinen joulu, aattoillan illallinen ihan vain kahdestaan miehen kanssa Maran ja Hildan tiiviin katseen alla. Maistoin jopa joulukinkkua ja se oli herkkua.

Vuoden sokerina pohjalla on se, että vuosi tulee vaihtumaan Kapkaupungissa. Voisiko olla parempaa paikkaa? Viime kerrasta Kapissa on sitä paitsi ihan liian pitkä aika.

Kohokohtia pohtiessani huomaan, että paljon on onnea mahtunut vuoden sisään, vaikka minulle vuosi on ollut myös äärihaastava, joustamisen ja omien rajojen etsimisen vuosi ja myös sen, ettei aina tarvitse kaikkea hyväksyä ja on ihan okei ja jopa suotavaa asettaa omat rajat ja pitää niistä kiinni.

Lumisadetta Suomeen ja Mombasaa viileämpää ilmaa Kapiin toivoen,
Jenni