Lapsella on muuten kasvoissaan kaksi näkyvää mustelmaa, toinen otsalla ja toinen oikeasta suupielestä alkava paksu viiva poskeen.
Kaksi ylintä etuhammasta ovat lohjenneet. Toinen enemmän, toinen vähemmän. Lohkesivat jo kuukausi sitten ennen kuin poika oli edes vuoden ikäinen. Ihan vähän siis alareunasta vaan, mutta kuitenkin.
Tuntuu kuin joka päivä Hippu kaatuisi satuttaen kasvonsa. Totta on, että meillä on kivi -ja laattalattiat. Se sattuu, kun niihin kopsahtaa. Muutama eurooppalainen äiti on sitä mieltä, että täällä lapset oppisivat nopeammin kävelemään, tasapaino ja ketteryys kehittyisivät Euroopassa asuvia ikäisiään nopeammin. Syynä kuulema juuri se, että se sattuu, kun kaatuu. Talot ovat täällä myös usein isompia, tilaa on enemmän ja lapsella ei ole mahdollista ottaa tukea niin paljon ympäristöstään kuin monesti hieman ahtaasti kalustetuissa asunnoissa Euroopassa. Tiedä häntä, Hippusesta huomaa kyllä, kun kaatuminen lähestyy. Ilme on pelästynyt ja huolissaan. Kovasti toinen yrittää myös olla varovainen. Lähes aina varovaisuus kannattaa, mutta kun hereillä olo ajasta on noin viisi minuuttia paikallaan ei vahingoilta voi välttyä.
Vesi on muuten ihan verraton elementti leikkiä. Läiskyttää voi vaikka kuinka kauan ja pehmeällä nurmella säästyy mustelmilta.
2 kommenttia:
Onpa mukava kuulla Teistä, olin jo huolestunut minne olette kadonneet?!
Elämänohjeenne taitaa olla tuossa Tommy Tabermannin runossa.
Elämänmakuista oloa vaan jatkossakin,
t. Arja ja Leif
Arja - täällähän me, vähän aikaa hieman eksyneinä, mutta nyt taas raiteille palanneena. Tabermannin säkeet soivat kyllä usein päässäni, parasta on tarttua just tähän päivään just nyt! Mukavaa kesää, toivottavasti nähdään heti elokuussa!
Lähetä kommentti