Suklaata mulle nyt heti.

Kolme viimeisintä päivää on ollut toimintaa täysi. Joulupuuhia, tänään jo hymyssä suin toteutettuja. Ikinä en ole näin paljoa nähnyt vaivaa jouluruokien eteen. Kinkkukin on itse suolattu, tai sitä suolataan juuri parasta aikaa... Saa yön yli maustua ja aamulla odottaa uuni.

Imelletty perunalaatikko valmistui tänään samoin pähkinäterriini (minulle kinkuksi). Huomenna on rosollin, pähkinä-päärynä-viinirypäle-juustosalaatin ja jälkiruuan vuoro. Porkkanalaatikko ja karjalanpiirakat ovat olleet jo muutaman päivän valmiina.

Olen myös halunnut pitää ruuan määrän minimissä, en kestä sitä hukkaan heitettyä ruokaa enkä kyllä neljää päivää samaakaan ruokaa. Tapanina pitää saada jo jotain raikasta.

Aamu alkaa joulusaunalla ja riisipuurolla. Meille on tulossa saunojia lähemmäs 20.

Lahjoja olen saanut paketoida aimo annoksen tänä vuonna, enemmän kuin vuosikausiin. Lokakuun vieraamme toi mukanaan ison kasan lasten vaatteita, jotka kodinhoitajamme lahjoittaa asuinalueensa yksinhuoltajille ja orpokodin lapsille. Halusin myös muistaa kodinhoitajamme neljää lasta ja paketoin heistä jokaiselle joululahjan, vanhimmat saivat kirjat ja nuorimmat palapelin ja värityskirjan värikynineen.

Suomen perhe ja rakkaat ovat olleet mielessä myös. Joululahjana olemme Namibian vuosina halunneet antaa jotain sellaista, joka hyödyttää yhteisöä paikallistasolla, joten olemme lahjoittaneet rahaa valitsemaamme kohteeseen ja antaneet ilon perheenjäsenillemme olla lahjoittajia. Tänä vuonna lahjoituskohde on löytynyt Keniasta missä myös Namibian tavoin koulutus laahaa valovuosien päässä mistään hyväksyttävästä, nimenomaan valtion kouluissa. Kenia sanoo olevansa ilmaisen peruskoulun maa, mutta tämä tarkoittaa sitä, että vain opetus on ilmaista, ei mikään muu. Kaikesta muusta pitää maksaa, on koulupuvut, vessamaksut, kirjakulut, koulun tilojen käyttömaksut jne... Valtion koulut ovat täällä kalliimpia kuin Namibiassa, meidän kodinhoitajallamme menee koulumaksuihin lähes 600 euroa vuodessa ja palkka on vain puolet sitä enemmän.

Yksi suurimmista kompastuskivistä oppimisen tiellä on pakollinen esikoulu. Esikoulut ovat aina yksityisiä eli maksullisia. Kaikista köyhimmillä perheillä ei ole varaa esikouluun ja ilman esikoulua ei pääse valtion peruskouluun. Loogista, eikö totta?

Kenian rannikolla jo reilun kaksikymmentä vuotta lähetystyöntekijöinä toimineet Reijo ja Krista Kuokkanen ovat olleet vahvasti esikoulun edelläkävijöitä. He ovat perustaneet pieniin ja köyhiin kyliin esikouluja, antaneet kirkkojen tiloja käyttöön, järjestäneet opettajia, tukeneet esikouluja toimimaan omavaraisesti. Esikoulut ovat vain yksi pieni osa tämän tarmokkaan pariskunnan toimista. He ovat tarjonneet apua ja tukea niin monille yhteisön ulkopuolelle jääneille, nostaneet monta kuolevaa kylää henkiin ja tehneet erittäin esimerkillistä työtä, jota ei voi kuin ihailla. Heidän apuaan on voinut hakea kuka vaan uskonnosta ja yhteiskuntaluokasta huolimatta.

Sanomattakin selvää lienee siis, että meidän joululahjat menevät esikouluille ja niiden toiminnan turvaamiseen. Kuokkasten työskentelyä sivusta seuranneena tiedän myös, että joka ainut sentti menee perille eikä yksikään jää byrokratian rattaisiin. Tämmöinen pieni paikallistason auttaminen on just minun juttuni. Tiedän tarkalleen minne lahjoitus menee ja voin vaikka itse mennä joskus sitä paikan päälle todistamaan.

Vakavasta kepeään... Kotimme on saanut tänään pienenpienen ja hienoisen joulukuorrutuksen. Vähän vihreitä lehtiä ja punaisia kukkia sekä pienen joululaatikkoni sisällön hopeapalloineen. Kyllä tämä tästä, nyt vaan vielä kun olisi glögiä ja geishaa niin hienosti menisi. Onneksi on Cadburyn suklaata!

Oikein ihanaista joulua kaikille teille, ottakaa rennosti ja muistakaa katsoa lumiukko aattoaamuna, se tulee varmasti jommalta kummalta ylen kanavalta joskus 11.00 aikoihin. Minä olen silloin ehkä saunassa, kiitos joulukuun vieraidemme siellä tuoksuu kuusipuu.