Kaksi vuotta ja viisi kuukautta. Ehkä enemmän turhautuneisuutta, vihaa ja raivoa on tuohon aikaan mahtunut kuin elämäni muihin vuosiin. Ja silti myös enemmän rakkautta ja onnea.
Tänään ajaessamme kohti Kilifiä haikeus ja käsittämätön ikävä tätä paikkaa kohtaan nosti päätään. En ymmärrä miten voin jättää tämän rannikon taakseni, miten voin alkaa elämään elämää, jossa en voi saman päivän aamuna päättää saman päivän askareita. Miten osaan aloittaa järjestelmällisyyden ja ohjelmoida elämääni useamman ajanjakson päähän? Miten osaan olla ilman tätä vihreyttä, oranssina hohkaavia hiekkateitä, valkeaa hiekkaa ja Intian valtamerta?
Kaiken mahdollisen turhautumiseni (jos edes alan ajatella kaikkea mikä saa minut raivostumaan, alkaa suututtaa niin paljon, se suuttumus on jotain niin syvältä kumpuavaa, ehkä siksi koska en tiedä ollenkaan mitä asioille voisi tehdä) jälkeen Mombasalla on aina maailman suurin erityisen paikan paikka sydämessäin. Hippu, syntymä, eka vuosi. Selviytyminen.
Viimeiset kerrat ovat niin täynnä kaihoa ja silti samalla onnea. Mielelläni jätän elämän Mombasassa taakse, vaikka tiedänkin kantavani sitä aina mukanani. Varmasti ikävöiden.
7 kommenttia:
Kyyneleet valuu ..
Ihanaa kun tulette suomeen!
Onnea matkaan! Olen varmaan aiemminkin taalla jankuttanut siita miten vahvasti Ugandan ajanjakso on nayttanyt minuun vaikuttaneen. Ymmarran hyvin tuon haikeuden ja kaihon (joka mut jotenkin yllatti voimakkuudellaan, koska kaikkea tuota turhautumista ja sopeutumishankaluuksiakin oli) . Munkin nyt 1,5-vuotiaan eka vuosi ja sita ennen raskaus elettiin Ugandassa ja todella tunnen, etta silla paikalla on tuollainen erityisen paikan paikka sydamessani. Onnea matkaan!
Pahkasian mukaan "Kaikki loppuu aikanaan vaan konsanaan ei milloinkaan". Ma en osaa olleenkaan kuvitella viela, minkalaista paluu jarjetelmallisyyteen tulee sitten joskus olemaan. Ymmarran hyvin kuitenkin noi haikeat ajatukset - mulla on samanlainen viha-rakkaus suhde Malawia kohtaan just samoista syista. Kylla se siita, ajan kanssa. Kai paivitat iela blogia paluun jalkeen (paluuajatuksista)?
Anonyymi - suomen elokuu on kyllä ihan parasta. Ihanaa siis tulla sinne.
Ansku - minulla taitaa olla vielä pitkä tie edessä ennen kuin ymmärrän edes jotain siitä miten tämä ajanjakso elämääni tuo tai toi. Onneksi Mombasa pysyy täällä paikallaan. Vitsit Ansku, kun tulee sun kommenteista aina semmoinen olo, että keskustelua tai sun viisaita ajatuksia olisi niin kiva kuulla lisää.
Emppa - jee pahkasika! Konsanaan ei milloinkaan, kuulostaa just hyvältä mun korvaan. Apua, järjestelmällisyys, mulla on niin kova koulu edessä vielä. Huomenna saapuu pakkaajat, minä en oikein ole tehnyt mitään asian eteen, siirtelen vain kamaa pinosta toiseen ja kuvittelen kai että pakkaajat saavat jostain ylimääräisen voiman, joka kertoo niille mitä pakataan mukaan ja mitä ei.
Jännittävää ja varmasti superhaikeaa! Tuli ihan tippa linssiin kun luin tätä, ja taustamusiikkina päässäni soi Taiskan Mombasa ;)
http://youtu.be/M07JPFndzRo
Ja tietenkin tervetuloa takaisin Suomeen :)
Kiva kuulla, etta mun kommentteja on kiva kuulla :) ! Viisaudesta en tieda, mutta naista asioista jauhaminen samassa tilanteissa olevien/olleiden kanssa on tosi antoisaa munkin mielesta. Niin etta toivottavasti jatkat blogia ja kirjoitat paluuajatuksista!
Minde - mun vatsanpohjaa kouraisee ihan hurjalla voimalla, joka kerta kun muutto tulee mieleen. Eli yhä tihenevällä tahdilla. Ihan silleen, että tuntuu kuin sisuskalut vaihtaisi vähintään tuhat kertaa paikkaa.
Ansku - varmasti blogi jatkaa elämää jollain tavalla. Paluumuutto herättää jo nyt kummastusta mielessä tuon vatsavääntelyn ohella. Ja, juu välillä semmoinen jauhaminen on kyllä niin paikallaan. Onneksi minulla on Suomessa odottamassa muutama ihan verraton paluumuuttaja!
Lähetä kommentti