Ristiriitaa. Vuodatusta. Tuen ja turvan tasapainoilua. Jäsenneltyä, mutta tiuhempaan jäsentelemätöntä.
Lokeroimista ja sen vimmaista vastustamista. Ihan varmasti jatkuvaa hikoilua.

9.10.2012

Luottokamat

Vauvahuuruisten päivien ehdottomat materiaalisankarit ovat:

1. Jumppapallo, tyynnyttää yleensä pahimmankin surun puserossa, jumppaa minun jalkoja ihan huomaamatta, yöllisen itkun ja unenkatkon pelastaja, käytössä paljon. Hippunen tykkää myös vatsallaan pomputella päällä.

2. Kantoreppu, aluksi rengasliina ja nyt Manduca. Minun kädet vapautuu puuhailuun, kokkaaminen käy suhteellisen helposti vauvan ollessa kantorepussa, Hippu tykkää kovasti olla repussa, oikein hihkuu sen nähdessään. Kaupassa käynti on kivempaa repun kanssa kuin vaunuja työntäen. Mombasan lämpötila vain aiheuttaa aikamoista hikoilua repussa olijalle ja itse kantajalle. Tietynlainen hytinä repun kanssa toimii hienosti nukuttajana.

3. Sappisaippua, ei ole vielä tahraa ollut mitä sappisaippua ei olisi putsannut. Ihan loistava tuote, luonnontuote ilman turhia kemikaaleja.

4. Bugaboot, vaunut, rattaat ja turvaistuinrattaat. Menevät pieneen tilaan ja toimivat puistossamme pienillä metsäpoluilla. Vaunuosio toimii sänkynä kotoa poissaollessa, on pikkumiehelle tuttu ja turvallinen nukkua.

5. Pikku poron päivä -kirja, äitiyspakkauksessa mukana ollut kirja, jota olemme lähes päivittäin pojan syntymästä saakka lukeneet, rauhoittaa ja saa samalla riemunkiljahduksia aikaan. taputaputam, papupapupam.

6. Lapselleni ja Vauvan vaaka -cd:t ensimmäinen on täynnä klassista musiikkia sisältäen kolme levyä, kehtolauluja, unihetkiä ja ilonhetkiä. Vauvan vaaka taas sisältää uudempaa lastenmusiikkia, taustat oikeilla soittimilla soitettuna, mistä isoison bonus. Laulut jää helposti, hyvin hyvin helposti päähän soimaan, sipitisäpitisipitisäpitisirkkusensiivin... Lahjaksi saadut kolme cd:tä, joissa on perinteisiä suomalaisia lastenlauluja ovat myös suosittuja, joskin vielä enemmän riemastuttavat vanhempia tällä hetkellä.

7. Itkuhälytin, vaikka mokoma jollain tapaa viallinen onkin. Philips ei asiaan ottanut minkäänlaista kantaa, koska minulla ei kuittia ollut tallessa. Eipä se silti poista sitä seikkaa, että kyseisen tuotteen näkyvimmillä paikalla lukee Philips ja että se on viallinen. Onneksi laite toimii kuitenkin verkkovirralla eli sitä pystyy käyttämään, jos pistorasia on lähellä. Viime viikkoina vasta alkanut tulla tarpeeseen, kun pieni mies menee nukkumaan ennen vanhempiaan. Vanhemmat linnoittautuu telkkarin eteen katsomaan Dexteriä ja syömään herkkuja. Miten ihmeessä en ole löytänyt sarjaa aiemmin?

8. Rintapumppu, mahdollistaa sen, että minäkin voin joskus skipata vauvan ruokailun tai mennä käymään jossain yksin, tosin se on tapahtunut ehkä kaksi kertaa täällä kotona.

9. Sterilisoija, ihan ehdoton. Mikrossa toimiva laite on supernopea ja näppärä. Ei jokapäiväisessä käytössä, mutta silloin kun rintapumppua tarvitsee niin tarvitsee myös tätä. Nykyään yhä enemmän pojan aloitettua perunan syönnin.

10. Turvaistuin, Maxicosin Cabriofix on ahkerassa käytössä, toimii milloin syöttötuolina, keinuna, tai ratasosana bugaboissa. Harvemmin tulee edes otettua enää vaunuja minnekään jos menee vaan päiväsaikaan käymään. Lapsi viihtyy niin paljon paremmin turvaistuimessa, kahvilassa rattaat syö työnnettyä pöydän viereen niin, että vauvakin on ikäänkuin istumassa pöydän äärellä

Mitään hutiostoksia meillä ei taida olla, muistaakseni. Muistini on kyllä niin huuruinen nykyään, siihen mahtuu vain ja ainoastaan vauvavauvavauva. Kai se on luonnonkeino pitää äiti kiinni lapsessaan niin, että toinen selviää ensimmäisen vuoden hyvissä voimin. Ainii, ostinhan minä ennen Hipun syntymää kaverilta kantorepun, Snuggli-merkkisen, se oli ihan susi. Niin huono. Vauva roikkui siinä miten sattuu ja jo silloin kun toinen oli viisikiloinen alkoi tuon repun kanssa sattumaan hartioihin. Onneksi tajusin suht nopeasti miten huono tuo Snuggli olikaan. Kosmetiikkajutut ovat myös jääneet vielä pitkälti käyttämättä, Aqualan, Weledan Babyshower ja Bebanthen ovat olleet tarpeen ja sinkkivoide muutamaan otteeseen kun on ollut tiheitä kajahtamisen kausia. Wipesit ja muut tuotteet ovat kyllä vaan keränneet pölyä hyllyssä, jotenkin sitä oli vaan ennen vauvaa semmoinen olo, että kaiken tarvittavan tuli olla lähellä ja olemassa.

2 kommenttia:

minde kirjoitti...

Mun listaan kuuluu kans ehdottomasti 2, 4, 5, 7, 8. Sen sijaan en oo edes tajunnut jumppapalloa hyödyntää! Myös sappisaippua on ihan mulle tuntematon, täytyy ehdottomasti kokeilla. Kiitti vinkistä!

jenni kirjoitti...

Suosittelen lämmöllä jumppapalloa, varsinkin jos semmoinen jo kotoa löytyy. Vauva sylissä siinä hytkyen on tosi mieluista ainakin täällä, samoin siinä on hauska antaa vauvan pomputella itsekseen vatsallaan ja istuen (toki tukien ja tiukasti kiinni pitäen). Sappisaippua on niin mainio, kosteeseen tahran vaan kun sitä palaa hieman hinkuttaa ja antaa muutaman minuutin vaikuttaa, sen jälkeen hieman hinkuttaa lisää ja huuhtelee niin jo vain on tahra poissa. Voisi kuvitella, että lämmin vesi vielä tehostaisi ja nopeuttaisi puhdistumisprosessia.