Puolensa ja puolensa

Nyt kun olen alkanut saamaan pienen pientä hajua tästä vanhemmuudesta, ottanut niitä ensimmäisiä askeleita opintiellä niin on pakko huokaista ja sanoa, että oppiminen on raskasta, mutta ihan parasta. En kai koskaan ole ollut näin motivoitunut oppimaan kuin nyt. En usko siihen, että vauvan pumpsahtaessa maailmaan  osaisin  yhtäkkiä olla valmiiksi hyvä vanhempi, en todellakaan. Alusta asti olen ajatellut, että en oikein tiedä tästä jutusta mitään, noviisina vaan kohti uuden opettelua.

Keniassa minulla ei ole mitään tukiverkostoa ihan just tässä selän takana. Ei ole neuvolaa tai säännöllisiä käyntejä missään, jossa joku ammattilainen osaisi olla tukena ja auttamassa, ehkä pahan mokan kohdalla ohjaamassa turvallisille vesille. Onneksi on sentään nettiyhteyden päässä mummoja iso liuta ja mahtavia ystäviä. Mutta siis täällä me ollaan aika lailla kaksin miehen kanssa pähkäilemässä vauvaan liittyviä juttuja. Mies on aika rennosti kaiken suhteen, kun minä taas aika usein joudun tekemään paljon työtä, jotta lopettaisin pingottamisen.

Jotta pää pysyisi kasassa, on mietittävä niitä hyviä puolia olla kaukana Mombasassa vauvan kasvaessa:

1. Vauvavuotta ei tarvitse suorittaa kukaan ei mittaa Hippusta, kukaan ei kerro kuinka nyt pitäisi osata sitä ja tätä ja kuinka vauvaa voi houkutella kääntymään, istumaan jne... Hippu voi ihan rauhassa kasvaa niin kuin kasvaa, kunhan käyrä on noususuhdanteinen

2. Ei tarvitse miettiä vaatteita sen enempää, päiväksi riittää päivästä toiseen body ja housut taikka shortsit, yöksi lämmin yökkäri ilmastoituun huoneeseen

3. Vaatteita ei tarvitse miettiä myöskään hankintamielessä, ne mitä kesällä ostettiin Suomesta saa riittää ainakin siihen asti kun joku isovanhemmista saapuu Mombasaan, eipä tarvitse myöskään pohtia, että ostaisiko Hipulle jotain muuta (myönnettäköön, että olen ostanut täältä tuulikellon ja kirjan peikolleni).

4. Ei tarvitse punnita vaihtoehtoja rattaiden, turvaistuinten, syöttötuolien, rintapumpun jne suhteen, ne mitkä on kerran hankittu pysyvät, ei auta kuin toivoa, että eivät mene rikki (Philipsin Avent- itkuhälytin ei ole ikinä toiminut ilman jatkuvaa verkkovirtaa, vaikka sen paristoilla pitäisi toimia, iso murrr).

5. Illalla voi huoletta mennä Hipun kanssa vaikka ravintolaan, kukaan ei kurtista kulmiaan, vauvat ja lapset ovat tervetulleita eikä tarvitse kohdata kymmentä känniläistä matkalla autosta ravintolaan

6. Äidinmaidosta kiinteään ruokaan siirtyminen ei aiheuta päänvaivaa siinä mielessä, että ostaisiko pilttiä vai ei. Ei osteta kun ei sitä ole, tai siis on muutama purkki naurettavaan hintaan. Itse valmistan siis ruuan.

7. Hipun nukkuessa ei tarvitse välittömästi alkaa siivoamaan, kodinhoitajan arvostus on noussut tässä taloudessa ja paljon.

8. Vauva ei ehdi stressaamaan liikaa vaihtuvista maisemista vaan todennäköisesti on tottumassa näihin meidän pieniin ympyröihin jo hyvää vauhtia. Hengailupaikkoja kun on viereinen kauppa/ostoskeskus, läheinen puisto, jo edellä mainitun ostoskeskuksen kahvila ja muutaman kaverin kodit oman kodin ohella. Tosin viime aikoina viikonloput on vietetty uusissa maisemissa ja huomenna lähdetään taas matkaan muutamaksi päiväksi.

9. Ei nouse vertailutarvetta muihin, koska aina kuitenkin päädyn ajattelemaan, että noku me ollaan suomalaisia niin siksi me tehdään tää tällä tavalla ja tehkää te vaan teidän tavalla, ainakin toistaiseksi Hippu on ainut Suomi-vauva täällä.

10. Minun ei tarvitse miettiä työelämään paluuta, ei tarvitse viettää unettomia öitä miettien minne lapsen saisi hoitoon, raaskiiko vuoden ikäisen lapsen antaa vieraalle jne, kotona ollaan ainakin virallisesti.

11. Koiraperheenä on onnea olla iso aidattu piha minne koirat voivat mennä milloin niitä huvittaa ja tehdä siellä mitä niitä huvittaa

12. Ei ole painetta siitä miltä koti näyttää, se näyttää siltä miltä vuokraisäntä on tahtonut.

Todellisuudessa asiat eivät ole ihan noin mustavalkoisia, neuvola on ihan mielettömän hieno juttu, jonka merkitys lapsen kasvuun ja kehitykseen isommassa valtakunnallisessa mittakaavassa on ihan kiistaton. Miten olen googlannutkaan neuvolan kasvukäyriä (miten ne voi olla niin hankala löytää, en ole siis löytänyt, muita käyriä kyllä), lukenut keskustelupalstoja ja etsinyt tietoa siitä miten muiden vauvat kasvaa, oma kun kasvaa ihan hillitöntä vauhtia. Miten kivaa olisikaan työnnellä kärryjä vaatekaupoissa ja katsella kaikkia ihania vauvanvaatteita, miettiä talvivaatteita, sovitella oikean kokoisia pipoja ja pohtia että joko tänä talvena Hippu tarvitsee kengät. Ja entäs tuo oman kodin laittaminen ja sisustaminen, minä niin odotan sitä päivää kun sen toteuttamisessa on jotain tolkkua. Olisi myös niin kivaa tavata muita tuoreita vanhempia ja jakaa ajatuksia heidän kanssa. Ajatusten jakaminen on mahdollista täälläkin, olen alkanut käymään kerran viikossa baby groupissa, siellä äidit juo kahvia ja juttelee lasten ja vauvojen leikkiessä ja seurustella vieressä. Olen niin kiitollinen tytölle, joka poimi minut kaupasta ja pyysi mukaan ryhmään, itse kun olen iahn tajuttoman huono tekemään aloitteita uusien tuttavuuksien suhteen.

Eniten harmittaa se ettei Hippu saa olla isovanhempien kanssa enempää. Itselleni isovanhemmat ovat aina olleet ja ovat vieläkin ihan äärettömän tärkeitä ja rakkaita, parhaat lapsuusmuistot liittyvät lähes aina isovanhempiin. Omani ovat olleet ehdottoman mahtavia, aina niin kannustavia ja aina olemassa meille lapsenlapsille. Olen viettänyt isovanhempien kanssa paljon paljon aikaa lapsena ja niin mielelläni soisin sen saman omalle lapselleni. Mummon syli, ruoka ja tarinat = parhaus.

Mombasalle vielä pisteet siitä ettei tarvitse miettiä onko ilma tai vesi tarpeeksi lämmintä uimiseen. Lämmintä on. Hippu pääsi viikonloppuna uimaan ensimmäistä kertaa, kovasti oli hauskaa meillä kaikilla. Niih ja näin vauvauinnissa mombasalaisittain ei tarvitse murehtia siitä onko uimavaipat vai ei. (luin juuri että semmoisiakin on ja että jossain uimahalleissa ne on pakolliset ja että jos vauvalta pääsee kakka veteen niin siitä tulee tuhannen euron lasku, tuhannen euron. vauvan vahingosta, apua. helsingissä jossain, vauvablogista luin.)